Tue vanhempia ja kasvattajia vuorovaikutustaitojen vahvistamisessa!

Koulutuksessa perehdyt kokemuksellisesti Toimiva perhe -kurssiin ja opit kurssin ohjaamista. Pätevöityessäsi ohjaajaksi kehität samalla vuorovaikutustaitojasi.
Toimiva perhe on vanhemmille ja kasvattajille suunnattu käytännönläheinen kurssi vanhempien ja lasten välisen rakentavan vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Se kuuluu kansainväliseen Gordon ihmissuhdetaitokurssien kokonaisuuteen. Toimiva perhe -ohjaajaksi voivat kouluttautua esimerkiksi perhe- ja diakoniatyöntekijät, varhaiskasvatuksen opettajat, lapsityönohjaajat ja muut kasvatusasioista kiinnostuneet ammattilaiset.
“Ehdottomasti suositeltava koulutus mihin tahansa ihmissuhdetyöhön, vaikka ei koskaan vetäisi yhtään kurssia.” (osallistujan palaute)
Ohjaajakoulutus pätevöittää toimimaan Toimiva perhe -ohjaajana virallista kurssimateriaalia käyttäen.
Koulutuksen jälkeen osallistuja
– ymmärtää Toimiva perhe -kurssin vuorovaikutustaidot, periaatteet, rakenteen ja menetelmät sekä osaa järjestää ja ohjata Toimiva perhe -kursseja
– osaa käyttää ja kehittää omia vuorovaikutustaitojaan toisia arvostavalla ja esimerkillisellä tavalla
– osaa ohjata vanhempia ja muita kasvattajia vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen
– osaa ja on motivoitunut kehittämään Toimiva perhe -kurssien toimintaa omalla alueellaan
Koulutuksen laajuus: 5 op ja se hyväksytään valinnaisena moduulina Kasvatuksen erityiskoulutukseen.
Rakenne: 3 + 2 lähiopiskelupäivää, orientoiva kirjallisuuteen pohjautuva ennakkotehtävä, kehittämistehtävänä suunnitelma Toimiva perhe -kurssin ohjaamiseksi (kohderyhmä, rakenne, käytännön järjestelyt ja markkinointi) tai olemassa olevaan kurssiin tutustuminen, minkä perusteella tehdään toimintaa arvioiva ja kehittävä analyysi. Ensimmäinen jakso sisältää Toimiva perhe -menetelmätietoa ja itse kurssin opintokokonaisuuden. Toisella jaksolla harjoitellaan Toimiva perhe -kurssin ohjaamista ja syvennytään oman ohjaajuuden kysymyksiin. Kouluttajat kommentoivat orientoivaa kirjallisuustehtävää sekä lähijaksojen välissä tehtävää kehittämistehtävää osallistujille sähköpostitse.
Hinta: 850 € (Sis. alv 24 %)
Tulevat koulutukset:
Toimiva perhe -ohjaajakoulutus 26.–28.10. ja 1.–2.12.2022 Helsingissä Onni & hoivassa (Pengerkatu 11 A 1).
Kouluttajina toimivat Hetu Saarinen ja Elina Kauppila. Kurssipaikka Helsingissä ilmoitetaan lähempänä. Ilmoittaudu kurssille.
Lisätietoja kurssista:
Hetu: hetu(at)iki.fi / 0400 728832 tai
Elina: 044 719 1708 / elina.kauppila (at) onnijahoiva.fi.